Elämääni ravistellaan uudelta taholta. Se sysää minut pohtimaan kuka olen. Kysymykset pysyvät samoina, vaikka kuinka niitä pyörittelen. Ymmärrän, että itseni kanssa elän kuolemaani asti. Muut ihmiset rinnallani voivat tulla ja mennä, mutta minä olen ja pysyn. Kuka minä olen? Mistä paloista minut on kasattu? Annan periksi. Hakeudun objektiivisen ihmisen luo, jonka ammatti on kuunnella ja valottaa asioita uusista näkökulmista, herättää uusia kysymyksiä, joiden kautta vastaukset löytyvät itsestäni. Saan oikeuden olla vihainen. Oivallan. Kyseenalaistan. Myöhäinen murrosikä. Äiti joutuu kohtaamaan tekonsa seuraamukset minussa. Hän väistelee, väittää, että vain hän kantaa asiaa mukanaan. Hänen tekonsa ei liity minuun mitenkään! Viimein isi saa kuulla, että olen tiennyt jo kauan totuuden. Koetan sanoa, ettei se muuta mitään. Se ei ole muuttanut mitään. Hän on vihainen, loukattu, nöyryytetty. Inhoan itseäni. Äiti kääntää nuoremmat sisareni minua vastaan. Tietämättään todellista syytä äidin ja minun väliseen kitkaan, he ovat äidin puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti